Skip to content

Seinfeldin viisauksia

18.07.2009

Tässä ”The Straight Up Honest Truth”:

.

Monet morsiamet stressaavat itsensä täydelliseen paniikkiin ja saattavat olla jopa ilkeitä perheenjäseniä ja ystäviä kohtaan, jotka kantavat osaa hääsuunnittelutaakasta heidän kanssaan. Hinta on mielestäni liian suuri, sillä vaikka asiat annetaan anteeksi niitä ei hevin unohda. Seinfeld toimii hauskana muistutuksena siitä, etteivät vieraat missään nimessä välitä kaikista yksityiskohdista niin paljon kuin morsian itse, mutta toisaalta niiden täydellinen puute saattaa johtaa melko vaisuun tunnelmaan. Minä olen siis yksityiskohtien puolestapuhuja siinä määrin, että punainen lanka on olemassa ja näkyvä mutta ennemminkin rivien välissä. Jos häiden teema on mallilentokoneet ja se tulee vieraille selväksi jo heidän vastaanottaessa kutsukorttinsa, mahdollisuuksia on paljon. Joko mallilentokoneita on paperitavaroiden lisäksi kaikkialla, tai sitten yhdessä ohjelmanumerossa illan mittaan sekä esimerkiksi hääkakkukoristeena. Mikäli niitä on kaikkialla morsian on suurella todennäköisyydellä suunnitellut aivan liikaa, sillä vieraiden puolesta vähemmänkin olisi riittänyt. Kunhan jatkuvasti arvioi tilannetta ja on valmis muuttamaan suunnitelmia mikäli aika näyttää loppuvan kaikki on hyvin.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: